Sieripirtin kaunis kelohonkainen päärakennus ja saunamökki ovat rakennettu 70-luvulla yrityksen edustuskäyttöön. Vuosia myöhemmin Rovaniemen Oikaraisen kylässä varttunut Eino etsi ensisijaisesti perheelleen mukavaa paikkaa, jossa voisi viettää aikaa yhdessä lasten ja lastenlasten kanssa.
Puolisonsa kanssa Eino löysi Sieripirtin, jonka palauttamiseksi vanhaan loistoonsa, he alkoivat tekemään töitä. Pirtti saunoineen vaati paljon työtä ja nyt vuosia myöhemmin Sieripirtti on myös avautunut vuokrauskohteeksi asiakkaita palvelemaan. Eino tiesi, että Sieripirtti vaatisi tulevinakin aikoina paljon aikaa ja huolenpitoa. Muutama vuosi sitten Einon keskimmäinen lapsi päätti perheineen, että he lähtisivät Etelä-Suomesta kohti Rovaniemeä ajatuksena kehittää Sieripirtistä entistä toimivampi kokonaisuus erilaisille asiakkaille.
Valitettavasti kuitenkin Eino menehtyi äkillisesti vuoden 2023 lopulla, mutta päätös oli jo tehty. Sieripirtin eteen tehdään kaikki mitä tarpeen on. Toivon mukaan päätät tulla joskus kokemaan, millainen paikka Sieripirtti on kaikessa komeudessaan.
Me olemme paikasta ylpeitä ja kannamme Einon visiota aina mukanamme! Tämä paikka on rakkaudella rakennettu ja kunnostettu.